Taiteilijaveljekset von Wright, kansan rakastamat luontokuvaajat

Ferdinand von Wright: Tilhiä pihlajassa

Von Wrightin taitelijaveljekset syntyivät Haminanlahdessa 1800-luvun alkupuolella. Magnus (1805-1868), Wilhelm (1810-1887) ja Ferdinand (1822-1906) mukaan lukien perheeseen syntyi kaikkiaan viisitoista lasta, joista yhdeksän jäi henkiin. Perhe asui kartanossa, jonka toimeentulo saatiin pääasiassa lähiluonnosta ja luonto oli keskeisessä osassa poikien elämässä jo varhain. Metsästys oli tärkeää perheen miehille, ja tätä kautta veljekset tutustuivat lintuihin. He rakensivat aseita ja olivat erittäin taitavia ampujia: Wilhelmin kerrotaan ampuneen joutsenia ja merikotkia siipiluuhun niin, että lintu putosi alas ja korjanneen tämän jälkeen linnun taas lentokykyiseksi. Ampumaharrastuksen myötä he ovat myös luultavasti alkaneet tutkia ja maalata lintuja. Varsinkin Magnuksen ja Wilhelmin voi ajatella olleen jotakin luonnontieteilijän ja taiteilijan välimaastosta, vaikkei heillä ollutkaan luonnontieteellistä koulutusta. Poikien isä, majuri Henrik von Wright, piti maalaamista turhana, eikä suostunut hankkimaan veljeksille piirrustustarvikkeita, ja tästä syystä he valmistivat ensimmäiset värinsä itse. Perhe oli ylhäistä luokkaa, ja vaikka veljeksiä pidetään pääasiallisesti itseoppineina, he saivat jonkin verran taideopetusta: Magnus ja Ferdinand muun muassa Taideakatemiassa Tukholmassa, jossa he asuivat varakkaan isoenonsa vieraana. Ferdinand oli kolmikon ainoa tauluillaan elänyt: hän nousi kuuluisuuteen, kun silloinen perintöruhtinas, tuleva keisari Aleksanteri II, osti hänen teoksensa Näköala Haminanvuorelta (1853). Magnus työskenteli kartanpiirtäjänä, varamaanmittarina ja Helsingin yliopiston konservaattorina sekä piirrustusmestarina, Wilhelm puolestaan muutti Ruotsiin ja elätti itsensä kuvittamalla luonnontieteellisiä julkaisuja kirjurin ja kalastuksentarkastajan toimiensa lisäksi.

Von Wrightien teokset edustavat biedermeieriläistä, eli myös myöhäisempireksi ja porvarilliseksi klassismiksi kutsuttua tyylisuuntaa. Luontokuvaus on ollut, ja on edelleen, suomalaista identiteettiä luova ja ylläpitävä taidemuoto. Etenkin romantiikalle ominaisesti kansallinen identiteetti sidottiin luontoon ja kuvataiteessa luontoaiheet on ajateltu kansallista identiteettiä korostavina. Ferdinand von Wrightin tunnetuin maalaus Taistelevat metsot (1886) on kiinnostava esimerkki tästä. Sitä pidetään avainteoksena suomalaisen luonnonkuvaamisen perinteessä. Lukuisten versioiden ja painokuvien myötä sitä ajatellaan suurena suomalaisen taiteen symbolina, ja se on luultavasti kopioiduin maalauksemme. Teoksen tulkinta on vaihdellut suuresti aikakausien mukaan, mutta aina sitä on karuudessaan ja jylhyydessään katsottu suomalaisen ominaislaadun kuvana. Teoksessa ilmenevää taistelua on tulkittu vertauskuvallisena suomen kansan kohtalolle vuosisadan vaihteessa. Uhoavia uroksia on tarkasteltu myös representaationa suomalaisesta miehestä.

Veljesten työt ovat tarkkuudessaan esimerkkejä ajan representaatioihanteesta: taiteesta, joka pyrkii kuvaamaan maailmaa mahdollisimman ”aidosti” ja ”luonnollisesti”. Von Wrightien töissä elää keskeisenä pyrkimys tuottaa tarkka jäljitelmä esikuvastaan. Ehkä kyseessä voi ajatella olevan jonkinlaisen tieteellisen taiteellisuuden? Maalaustaiteen tyyli kuitenkin muuttui. Pisimpään työskennellyt Ferdinand von Wright menetti vanhoilla päivillään taidepiireissä nauttimaansa arvostusta, ja hänen tyyliään alettiin pitää vanhentuneena. 1899 kirjoittamassaan kirjeessä hän sanoo: ”Minä pelkeen että siellä on uutta muotia maalata, jota minä en ymmärrä, ja joka ei ole luonnonlista”.

Teksti: Olga Palo

Lähteet:
Leikola, Antto; Lokki, Juhani & Stjernberg, Torsten (1986): Taitelijaveljekset von Wright. Suomen kauneimmat lintumaalaukset. Otava. Helsinki.
Maamme taulut / Osa 1. Ateneumin ja Helsingin Sanomien ilmoitussarja Suomen taiteen ikoneista.
Ferdinand von Wright: Taistelevat metsot. Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, oppimateriaalit.